Äärionnellinen

Tänä aamuna kadulla kulki pariskunta sekä lapsi, joka rattaista käsin nimesi ympärillä olevia asioita. Kohdalle tullessani hän katsoi minua silmiin, osoitti ja sanoi "nainen". Meitä aikuisia hymyilytti. Miten hyvältä pienten lasten kanssa vuorovaikuttaminen nykyään tuntuu! Ennenkin olen pitänyt siitä, mutta nyt mentiin aivan eri sfääreihin.

Iltapäivällä katsoin vastaantulijoita ja mietin, liekö heistä kukaan yhtä onnellinen kuin minä. Minulla on kaikki syyt olla, mykistymiseen saakka.

Varhaisultra klinikalla on 12.9.
hCG-tasoni on erinomainen. (Ja testiviivakin tänään reipastui.)

En KESTÄ !!! !!!

Olen ansainnut kaiken tämän onnen. Tätä on valtavasti, tämä on valtavaa, tämä ON ja tämä tapahtuu MINULLE koska MINÄ uskalsin lähteä tavoittelemaan tätä. Olen nyt tässä ja olen RASKAANA.

Olen hirvittävän onnellinen. 

Äitini alkoi uutiset kuullessaan kiljahdella ja itkahdella puhelimessa, ei saanut hetkeen sanaa suustaan.

---

P.S. Lukijoille tiedoksi: Poistun tästä blogista hehkuttelemasta viimeistään kolmen kuukauden keskenmenoriskirajan täytyttyä - menen sitten ehkä toiseen blogiin. Tämä pysyköön pääosin alkuperäisen tarkoituksensa ja nimensä mukaisena!
(Itsekin nimittäin tiedän vain harvoja yhtä ärsyttäviä asioita kuin "lapsettomuusblogit" joista lävähtääkin varoittamatta silmille sivutolkulla ultra- ja masukuvia.)

Aalloilla alkion kanssa

Hei vaan.

Plussalla yhä! 

Lauantai oli huolipäivä, sunnuntai luottavampi. Tämä maanantai on tarjoillut kumpaakin lajia.

Aamulla minut syöksi murheen kuiluun se, että viiva ei ollutkaan odotetun reipas vaan jopa eilistä hieman haaleampi (kyllä, tietysti olen testannut joka aamu). Selvästi silti kirkkaampi kuin perjantain ja lauantain viivat.

Nyt iltapäivää kohden minusta on taas tullut levollinen, sillä ARMAS KOHTUJOMOTUKSENI ON TULLUT TAKAISIN! <3 <3 <3

Olen täysin riippuvainen tästä: fyysisestä merkistä itse pääkallonpaikalta. Siellä tapahtuu, kohtuni on duunissa, siellä kasvaa pikkuinen tiikeri. (Pikkuisella on jo mielessäni ikioma olemus ja nimitys, ja hän on jo syvästi rakas. <3 ) Tämä oire ehti olla parisen päivää poissa. Jos se nyt toistamiseen lientyy, en huolestune enää aivan yhtä kovasti. Bonustoivoa on antanut se, että myös toiseksi mainittavin oireeni, rintojen arkuus, on jälleen vahvistunut. 

Klinikan hoitaja käsitteli epäröivää plussalaista juuri niin kuin kuuluu: ei onnitellut, otti vain hymyillen ja rennosti rupatellen verikokeeseen. Tulokset (hCG-arvo) huomenna. 

Hauraudessa tallustellessani olen muutenkin saanut juuri sellaista tukea josta olen unelmoinut: yltäkylläistä myötäelämistä, rohkaisua ja huolenpitoa. Tätä minulle on tarjolla, vaikka hankin lasta yksin. Täydellistä!

Viikonlopun tehokas uutisointini varmisti, että minulla olisi väkisinkin käytettävissäni yli kymmenpäinen tukilauma myös mahdollisen keskenmenon suruun. Sekä tietenkin te online-tukijat! Viime päivien lukijaluvut ovat lämmittäneet - ja kommentit eritoten. 

Suoja

Täällä plussani suojissa järjestän elämää ja itselleni hyvinvointia, täältä plussani suojista pystyn taas tukemaan sitä tarvitsevia läheisiä eri lailla kuin ennen, täällä minun on hyvä olla. En kaadu. Pystyn. Olen minä. Osaan myös rajata: aina en voi auttaa muita. En enää tue ihmisiä, jotka ottavat minulta enemmän kuin antavat. 

Plussan suojissa olen turvallisella maaperällä, joka ei hulmahda altani. Täältä on hyvä ottaa tukea ja kerätä ympärille muut tukevat asiat. Täällä on turvallista olla myös hämmentynyt, peloissaan, yksinäinen tai ahdistunut. Täältä näen tulevaisuuden, jossa on lapsi. Lapsi sisälläni muistuttaa itsestään koko ajan.

Tämä on nyt nojani, alustani ja runkoni. 

Kaikki KAIKKI saa nyt olla juuri näillä sijoillaan. 

Joulumiete

Luin joulunajan tekstejäni vuodelta 2013. Minuun iski tietoisuus: ei ehkä yhtäkään joulua enää ilman lasta! Nyt todella. Voi kunpa, kunpa ei. Tulepa napero, täällä äiti odottaa. 

(Kyllä, sikiö lasketaan lapseksi. Hädän tullen jopa alkio lasketaan lapseksi.)

Kertomus kuukauden parhaasta päivästä (so far)

Eilen oli seitsemäs päivä tokasta inssistä lukien. Eilen minusta tuntui ensimmäisen kerran, että tulen ehkä tästä kierrosta raskaaksi. Kuluneen viikon olin valmistautunut jatkamaan käyntejä, laskeskellut rahojani ja yksinkertaisesti olettanut, että vielä ei. Liian helppoa se olisi, liian ruusuinen syksyn pelastus, yletöntä hemmottelua universumilta?

Eilen tunsin omalaatuisen yhdistelmän kohtukipuja, jollaiset eivät kuulu tähän kierron vaiheeseen. (Tunsin myös yhden aivan erityisen tuntemuksen, jollaista en muista tunteneeni koskaan ennen.) Illaksi ne lientyivät. 

Beibi kiinnittyi?

Eilen bongasin kohdun ja munasarjat myös jonkun ikkunasta.

Tänään fyysiset oireet ovat poissa (ellei oteta lukuun palelemista ja lievää päänsärkyä, jotka voivat liittyä sataan muuhun asiaan raskauden lisäksi). Ja heti tänään on mundaanimpi, sumuisen levoton olo, kun en konkreettisesti tunne raskauden mahdollisuutta.

Ripustaudun tähän asiaan nyt melko paljon. Se on okei. Tämä on elämäni suurimpia asioita.

Jännittää!

--

Jälkikirjoitus: Eilinen ennentuntematon poreileva polttelu hiipi kohtuuni nyt iltaa kohden jälleen. Kuinka nautin! Ylipäänsäkin nautin kehoni kuuntelusta, tuntemusten fiilistelystä. Mahdolliseen raskauteen liittyvien tuntemusten kohdalla nautin potenssiin kuusi. Hyvää yötä Donna ja Ehkä-Vauva!

Rauha!

Tein oman pikku getawayn luonnon helmaan. Annoin asioiden eriytyä mielessä, ja niin ne tekivät. Ei tullut kesäraskautta - ja nyt se alkaa viimein olla minulle ihan ookoo. Ehkä tulee syksyraskaus. Toivottavasti ainakin jouluna saan mehustella sillä, että sitä seuraavana jouluna mukana onkin Vauva. 

Kipupäivä vol. n

Tunnen syvää, syvää tarkoituksen tunnetta kun minulla on vauva kantoliinassa. Tunnetta, että tämä on kaikki, tämä on ydin. Tämä on oikein.

Kun tänään lähdin ystäväni luota - käärittyäni menninkäismytyn pois yltäni ja aseteltuani nukkujan liinoineen sohvalle - olin vaisu. En osannut toivottaa reippaasti hyviä vointeja. Oma kipu nousi, sitkeä sitkeä vanha kaveri. Matkalla bussille ajattelin, että on täysin ookoo että olen vaisu, että minulla on kipua. Tämä on nyt, tämä on totta tänään. 

Onko kohtuutonta kaivata kymmenen vuotta vauvaa, joka saavuttuaan tulee olemaan vauva yhden vuoden ajan? Ehkä teen sen jälkeen yhdeksän vauvaa lisää.

Kotona rakennan nyt pesää, järjestän vanhoja papereita illat läpeensä, luovun kaikesta joutavasta. Tuntuu hyvältä. 

Täytynee hyväksyä, että ystävien menninkäiset kiinnostavat minua nyt lähinnä vain omasta kohdustani käsin. Minulle he ovat olemassa jotta voisin heidän avullaan valmistautua omaan tulevaisuuteeni - ja saada sitä syvää syvää tyydytystä, elämän ytimen tuulta kasvoilleni. Tulen kantoliinan kanssa kylään. Minua ei oikeasti kiinnosta, miten ystäväni imetys tai unirytmin rakentaminen sujuu. Minua kiinnostaa, miten saisin oman imetykseni ja oman nukkumiseni sujumaan mahdollisimman hyvin, kun aika tulee. 

Se on ookoo. Kaikki on ookoo. Tänään on kipua - täysin ookoo.

Inseminaatio häämöttää, valo villiinnyttää sielua, rakkaus ei lähtenytkään elämästäni. Vaikka vauvani ei ole vielä saapunut, on juuri tämä lempielämäni, tämä tässä. <3

Toivon että teilläkin kaikilla on ihana kevät.

"Yhtä en saa, mut mä pidän paikkaa"

Vauvanvaatteet ja kestovaipat jotka olen ostanut – pidän niitä mielelläni näkösällä sohvalla, katselen. Ja saan katsella! Annan niille oman tilansa, kunnioitan niitä. Saan antaa, saan kunnioittaa. Nyt on Vauva astunut tilaani eri lailla, vaatteet ovat tuoneet mukanaan konkreettisen paikan joka on varattu Hänelle. Ei enää vain henkinen paikka, haavelokero. Minulle ei tee huonoa hypistellä vaatteita, ei vaikka välillä itkenkin kaipausta. Se tekee minulle hyvää. Saan hypistellä.

Kuinka onnellinen olo minulla on nyt.

Erikoista.