Not just 'coming true' by itself because, you guys know,
they don't. They are made true.
Pari viikkoa sitten kirjoitin ylös: Miettimisen aika on
päättymässä.
Kuinka tarkoiteltulta se tuntuu. Kuinka hurjalta. Valtavalta
ja normaalilta, villiltä ja omalta. Juuri nyt vähän epätodelliselta kuten uni,
pari viikkoa sitten selkeältä ja varsin konkreettiselta.
Parin viikon takaisissa kirkkauden päivissä ja tässä
päivässä on se ero, että elämässäni myllertää nyt taas, parisuhderintamalla
siis – juuri kun olin tuuditellut deittiprofiilini unille ja päättänyt
päästää kumppaninhaeskelusta irti. Katson mitä nyt tapahtuu. Siellä täällä
eri muodoissaan viljelty fraasi "elämä on arvaamaton" pitää paikkansa – tulin
tännekin toteamaan sen. Tietänette sen toki jo ennestään!
Joka tapauksessa: Vauvanhankintani on lakannut olemasta
riippuvainen parisuhteesta. En enää odota, en laske toiveideni painoa viattoman
treffikumppanin harteille, en arvo eestaas; en mieti onko minusta tähän,
haluanko tätä todella. Minusta on moneen, ja tätä olen halunnut viimeisen
vuosikymmenen aikana kovemmin kuin mitään muuta. Saatan kyyneltyä muistellessani,
miten kovasti – vaikka en enää eläkään Itkun vaan Suunnittelun Aikakautta.
Donnasta tulee äititiikeri.
