Aalloilla alkion kanssa

Hei vaan.

Plussalla yhä! 

Lauantai oli huolipäivä, sunnuntai luottavampi. Tämä maanantai on tarjoillut kumpaakin lajia.

Aamulla minut syöksi murheen kuiluun se, että viiva ei ollutkaan odotetun reipas vaan jopa eilistä hieman haaleampi (kyllä, tietysti olen testannut joka aamu). Selvästi silti kirkkaampi kuin perjantain ja lauantain viivat.

Nyt iltapäivää kohden minusta on taas tullut levollinen, sillä ARMAS KOHTUJOMOTUKSENI ON TULLUT TAKAISIN! <3 <3 <3

Olen täysin riippuvainen tästä: fyysisestä merkistä itse pääkallonpaikalta. Siellä tapahtuu, kohtuni on duunissa, siellä kasvaa pikkuinen tiikeri. (Pikkuisella on jo mielessäni ikioma olemus ja nimitys, ja hän on jo syvästi rakas. <3 ) Tämä oire ehti olla parisen päivää poissa. Jos se nyt toistamiseen lientyy, en huolestune enää aivan yhtä kovasti. Bonustoivoa on antanut se, että myös toiseksi mainittavin oireeni, rintojen arkuus, on jälleen vahvistunut. 

Klinikan hoitaja käsitteli epäröivää plussalaista juuri niin kuin kuuluu: ei onnitellut, otti vain hymyillen ja rennosti rupatellen verikokeeseen. Tulokset (hCG-arvo) huomenna. 

Hauraudessa tallustellessani olen muutenkin saanut juuri sellaista tukea josta olen unelmoinut: yltäkylläistä myötäelämistä, rohkaisua ja huolenpitoa. Tätä minulle on tarjolla, vaikka hankin lasta yksin. Täydellistä!

Viikonlopun tehokas uutisointini varmisti, että minulla olisi väkisinkin käytettävissäni yli kymmenpäinen tukilauma myös mahdollisen keskenmenon suruun. Sekä tietenkin te online-tukijat! Viime päivien lukijaluvut ovat lämmittäneet - ja kommentit eritoten. 

Särkyvyys

Tänään heräsin ajatuksen kanssa, että raskaus on varmaankin peruttu. Testiviiva on vahvempi kuin eilinen, mutta moni oire on tänään poissa. Poissa! Lämpö laski hiukan, kohtua ei jomota, vatsaa ei turvota, rinnat aristavat paljon vähemmän kuin eilen.

Miten hauraita, nämä päivät!

EVO

Viime aikoina ahdistus on aikaansaanut minussa muun muassa toistaitoisuutta ravitsemuksestani huolehtimisen suhteen. On tuntunut vaikealta laittaa ruokaa, ostaa ruokaa, syödä ruokaa. Tänään heräsin selvässä nestehukassa (toim.huom.: en siis kuitenkaan darrassa). Itsesyytökset huomasivat oivan tilaisuuden nousta taas pintaan: Olenko syönyt ja juonut näinä päivinä tarpeeksi? Mitä jos nestehukka tai vajaaravitsemus rappeuttaa kohtuni limakalvon (joka tosin vielä eilisessä ultrassa oli "kaunis" - tykkään kun nuo käyttävät juuri tuota sanaa!). Jospa kehoni on stressitilassa enkä siksi tule raskaaksi? Mitä jos olen kaikessa vain niin totaalinen tunari, että universumi ei kerta kaikkiaan tule antamaan minulle lasta? 

Voisinko keksiä vielä muutaman aivan absurdin asian lisää, jotka ovat Kiistämättä Minun Syytäni?