Elpyvä hengittää

Eilen kirjoitin luonnoksen otsikkoon "väsynyt", mutta jo tänään "elpyvä" kuvaa minua paremmin. Kuinka hyvä! Minulla on ollut erittäin raskas kevät. Ei vauvattomuussyistä vaan muista syistä.

Teeskentelemättömyyttä. Tunteiden tuntemista. Olemista sen kanssa mitä on ja sen kanssa mitä ei vielä ole. Unta, lepoa, hyvää ravintoa, liikuntaa juuri niin paljon kuin keho pyytää. Sen katselemista, kun nousen; nauran taas ja iloitsen. Sisäistä tilaa, jotta voin kuulla sydämeni. 

Näitä toivon kuuluvan pieneen aikalisään jonka vielä otin. Peruin tänään klinikalle sovitun ultrakäynnin. (Ikean mainoksetkin sen tietävät: on OK muuttaa mielensä.) Menen ekaan inssiin sittenkin vasta kuukauden päästä.

Löysin vauvakirjan ilman ydinperheoletusta; sukupuussa ei molempien vanhempien sukua. Tykkään! 

Mikäli siellä nyt on pettyneitä kanssajännittäjiä, ehkäpä voitte hyödyntää aikalisän pyörimällä muissa blogeissa. Uskoisin kyllä tallettavani tänne ajatuksen jos toisenkin tästä kihinä- ja malttamattomuudenkasvatteluajasta.

Sitä, että tärppi ei välttämättä tule ekasta, kolmannesta tai viidennestäkään inssistä, en nyt mieti. Sen sijaan saatan fiilistellä sitä, miten ja mistä tähän olen tullut. Olen näemmä verkkainen harkitsija: vuosien kypsyttely, "lopullisesta päätöksestä" puoli vuotta ekaan klinikkakäyntiin, siitä puoli vuotta ekaan inssiin. Hyvä näin - "hyvä tuloo", kuten eräs ystävä (ja potentiaalinen vauvanhoitaja, nimi listallani) totesi.

Jos joku teistä tietää hyvän blogin itsellisen äidin tai itsellistä äitiyttä harkitsevan elämästä, lukisin moista mielelläni. Saa olla englanniksikin; toistaiseksi olen lukenut lähinnä Single Mothers by Choice -blogia. Suosittelen sitä, muuten! Esimerkiksi tämä teksti kolahti taannoin.

Niille teistä, jotka vielä mielitte viipyillä Lapsettomien lauantain teemoissa, tämä. "Kuulijana voi olla kuka tahansa heistä" - kosketti!

Syntymättömien vauvojen päivä on joka päivä

Viime vuoden lokakuussa löysin tämän mainion blogin kautta termin elämäntilannelapsettomuus. Olin riemuissani: Minulla on sittenkin viiteryhmä! Minä kuulun! Ennen tätä oivallusta minusta oli tuntunut "oikeiden lapsettomien" varpaille astumiselta se että olisin tuonut omaa kipuani liikaa esiin. Sain sille nimen ja oikeutuksen. Tänään luin kaverin jakamasta Lapsettomien lauantai -päivityksestä (joka oli siis peräisin eiliseltä) lauseen: "Lapsettomuus voi johtua myös elämäntilanteesta, kuten siitä, että ei ole puolisoa." Itkin vähän. 

"Ensi äitienpäivänä säkin olet sitten ehkä äiti", sanoo oma äitini. (Ensimmäiset puoli vuotta vauvaprojektista puhuessani hän toisteli vain "ootko tosissas", joten annettakoon hänelle tunnustus tekemästään kypsyttelystä.) Monta vuotta äitienpäivät ovat olleet minulle murhetta alleviivaavia, kahnaavia kuin huonosti istuva vaate; sellaisia että tekee mieli kiemurrella piiloon ihmisten ilmoilta, ravistella pois itkuisa tietoisuus siitä mitä aina aina vain puuttuu. Tänäänkin tuntuu siltä, tottumuksesta kai. Ei nyt enää jaksaisi juhlia näitä Muita Äitejä. 

Aurinkoa joka tapauksessa lukijoille tähän päivään - äitejä tai ei!