torstai 4. elokuuta 2016

Inssipäivä vol. 2

Ekaan inssiini, joka tehtiin keskikesän alla, liittyi tunnekuohu: Matkalla klinikalle aloin holtittomasti itkeä. Päälleni hyökyi äkkiä se, miten yksin tämän kanssa olen. Rakastettu ja ystävä tarjosivat etätukea viestien muodossa, mutta yksin mikä yksin - näin suuren asian äärellä, tämän potentiaalisen lapsen ihka ainoa tuleva vanhempi, minä yksin. 

Toimenpiteen jälkeen yksin olemisen hurjuus ei enää vaivannutkaan. Omistin maailman. Hykertelin ja helpotushuokailin sitä, miten ei tarvitse enää tehdä mitään, vain odotella että solut hoitavat hommansa. 


Tämän päivän tarina on vähän toisenlainen. Toka inssireissu oli reipashenkinen lääkärin otteita myöten ("mennääs sitten jo, mulla on tää täällä taskussa ja se lämpenee...!"). En tuntenut erityisesti mitään, en jännitystä, en suuruutta, en intoa. Olin kuitenkin hyvällä tuulella ja mutkattomalla tekemisen meiningillä: ehkä tärppää, ehkä ei, nyt tehdään tämä. Seuranani odotushuoneessa oli ystävä. Menimme inssin jälkeen syömään ja kahville. Juttelimme olevasta elämästä - emme tulevasta vauvasta.

Tänään on hyvä.

3 kommenttia:

  1. Täällä ainakin peukut ja varpaatkin pystyssä että tärppäis ❤

    VastaaPoista
  2. Toivon että tärppää! :) tsemppiä!

    VastaaPoista