Eilen törmäsin julisteeseen, jossa kerrottiin sikiön kehittymisestä. Palasin katsomaan julistetta vielä kahdesti, sillä sen edessä tunsin kummaa rauhaa, konkretiaa: Viikoilla 18-20 sikiön selkäranka erottuu ultrassa helminauhana. Siis minunkin kohdussani olevan sikiön, pian! Janosin olla äitiysneuvolan asiakas, seurannassa, kasvualusta, vastuussa elävästä pikkuisesta. Elää merkityksellistä elämää! Tuntea pysyvyyttä ja suuruutta. Ei vain haahuta ja rämpiä itkua pursuavista yhdentekevistä päivistä läpi.
Tänään kateellisna katson kuvia inssinjälkeisestä itsestäni. Maailmanomistajuus minussa - en ehkä saa samaa tunnetta enää koskaan. Tunnetta, että nyt tämä varmasti onnistuu, tämä oli tässä ja tämä on juuri oikea aika.
Parin viikon sisällä on toinen inssini. Tiedän ettei siitä välttämättä tärppää, eikä seuraavasta, eikä seuraavasta... Mutta nyt pääsen sentään tekemään seuraavan aina heti seuraavassa kuussa. Ei enää koskaan välikuukausia minulle. Joulukuussa klinikka ei ole kiinni kovin pitkään, eihän? Sitä paitsi jouluun mennessä kohdussani muutenkin kasvaa jo siroa helminauhaa. Eikö kasvakin?
EIKÖ ***** KASVAKIN?!
Tänään kateellisna katson kuvia inssinjälkeisestä itsestäni. Maailmanomistajuus minussa - en ehkä saa samaa tunnetta enää koskaan. Tunnetta, että nyt tämä varmasti onnistuu, tämä oli tässä ja tämä on juuri oikea aika.
Parin viikon sisällä on toinen inssini. Tiedän ettei siitä välttämättä tärppää, eikä seuraavasta, eikä seuraavasta... Mutta nyt pääsen sentään tekemään seuraavan aina heti seuraavassa kuussa. Ei enää koskaan välikuukausia minulle. Joulukuussa klinikka ei ole kiinni kovin pitkään, eihän? Sitä paitsi jouluun mennessä kohdussani muutenkin kasvaa jo siroa helminauhaa. Eikö kasvakin?
EIKÖ ***** KASVAKIN?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti