Turhautumispläjäys

Luin vanhoja tekstejäni ja hengästyin, tuskastuin. Mitä ****n vatvomista! Vatvomista joka on jatkunut jo vaiikka kuiinka kauuan. (Kolmas voimasana blogissa parin viikon sisään? Mikähän risoo?) Puhumattakaan niistä seitsemästä, kyllä, seitsemästä, kuume- ja kaipuuvuodesta ennen blogin perustamista. Vauvakuumeeni alkoi vuoden 2006 syksyllä eikä ole missään vaiheessa lientynyt - vain kroonistunut ja alkanut tuottaa niin maan pirusti kipua, niin paljon enemmän kuin olisin ansainnut. Ja hittoako VIELÄKIN täällä tyhjin kohduin kuleksin! Mikähän ihme minua vaivaa? 

Ainakin on harkittu päätös nyt tämä. Enää ei ole epäilyksen häivääkään, ettenkö todella haluaisi lasta ja ettenkö todella haluaisi sitä nimenomaan näin, itsellisenä vanhempana. Kai sitten vain tarvitsen pitkän harkinta-ajan tämän kokoluokan siirtoihin? Lisäksi olen malttanut odottaa tiettyjen raamien vakiintumista, työ ja toimeentulo, juude jaade jaa. (On ollut toki pakkokin, koska opiskelijabudjetilla ei lähdetä hoitoihin.) Lisäksi rakastettuni ei ehkä olisi uskaltanut astua elämääni, jos siinä olisi ollut jo valmiiksi lapsi. Olisin ihan eri kuopissa.

Juude, jaade... 

Nyt ***** se vauva mulle tänne. 

En KESTÄ jos en tule nopeasti raskaaksi. En kuitenkaan olisi kestänyt sitäkään, että olisin saattanut tulla raskaaksi jo tällä viikolla; siksi peruin ultran. Nyt on aikaa fiilistellä hoitojen alkua vielä kuukausi. Viime viikkoina elämäntilanteeni ei mahdollistanut rauhallista fiilistelyä, kaikki tuntui vain ruuhkautuvan ja luhistuin.

Näin lähellä lapsen saamista en ole vielä koskaan ollut. Koetan kanavoida energiapuuskani vaikka kodin puhdistukseen kaikesta turhasta.