Viime viikolla pohdin itselleni ihanteellista lasten ikäeroa ja lukumäärää. Yllätyin.
Totesin ensinnäkin, että en missään nimessä halua lapsia alle kahden vuoden ikäerolla. Tämä on kummaa, sillä ennen ajattelin haluavani nimenomaan pienet ikäerot, maksimissaan kolme vuotta. Nyt kolme vuotta on minimi! Neljäkin saisi olla. Olen palanut useamman kerran elämässäni loppuun esimerkiksi työn parissa ja tiedän hyvin, että sama voi tapahtua lasten kanssa. Haluan että elämäni on nautittavaa. Haluan pystyä omistautumaan, itseni lisäksi, kaikille rakkailleni: poikasille, kumppanille, laumalle. Jos heitä on liikaa tai heidän kulloistenkin tarpeidensa yhteisvolyymi liian suuri, omistautuminen kärsii.
Totesin, että en välttämättä edes halua toista lasta. Ehkä kyllä lopulta haluan, mutta tuskin ikinä kolmatta. Tämäkin on kummaa, koska olen aina ennen halunnut tuvan täyteen muksuja! Siis nimenomaan kolme, on kai neljäkin käynyt mielessä. Sittemmin olen tuuminut, että iän takia taitaa jäädä kahteen, ja surrutkin sitä. (Ammattihenkilöt kyllä puhuvat minusta nuorena: "kuinka noin nuorena olet päättänyt hankkia lapsen yksin", "ehdithän sinä vielä kolme ihan hyvin". Omalla mittapuullani olen jo pahasti yliajalla.) Nyt ei sureta. Haluan olla äiti, joka ehtii harjata hiuksensa. Haluan pystyä huomioimaan lapseni yksilöllisesti, en pelkästään pitämään heitä poissa toistensa kimpusta.
Tarkoitukseni ei ole kärjistää, saati kritisoida kenenkään valintoja lapsiluvun tai ikäerojen suhteen - eikä myöskään tukea harhaa siitä että nämä asiat aina olisivat suunniteltavissa.
Olen kuitenkin päässyt näillä pohdinnoilla sen äärelle mitä minä haluan minun lähtökohdistani käsin. Iloitsen siitä tässä alkavassa kesässä ja koetan muistaa että kiireen tuntukin on opittua, tavallaan harhaa (vaikka kaipuu ja biologiset rajoitteet, kuten ikä, ovatkin todellisia). Näin monen "lapsialapsialapsia"-vuoden jälkeen on raikasta todeta, että itse asiassa haluan elämässäni olevan myös viiden vuoden kuluttua paljon muutakin kuin lapsia.
---
Olisi mukava myös kuulla teidän lukijoiden kokemuksia, ajatuksia. Jos teillä on lapsia, montako, millaisilla ikäeroilla, miltä se tuntuu ja menikö se käsikirjoituksen mukaan? Jos tulevaisuudessa haluaisitte poikueen, millainen koostumus on haaveissanne? Jos lastenhaluamisenne tai lapsiahaluamattomuutenne on ajan kuluessa muuttunut, miten?
---
Olisi mukava myös kuulla teidän lukijoiden kokemuksia, ajatuksia. Jos teillä on lapsia, montako, millaisilla ikäeroilla, miltä se tuntuu ja menikö se käsikirjoituksen mukaan? Jos tulevaisuudessa haluaisitte poikueen, millainen koostumus on haaveissanne? Jos lastenhaluamisenne tai lapsiahaluamattomuutenne on ajan kuluessa muuttunut, miten?
Lapsia on kolme, ikäero esikoisella ja keskimmäisellä 2 v. 6 kk, keskimmäisellä ja kuopuksella 2 v. 10 kk.
VastaaPoistaLapsiluku on nyt täynnä, johtuen omasta iästä, (37 v.) ja halusta tehdä aktiivisena aikuisikänä muutakin kuin elää pikkulapsiaikaa. Koen myös, etten kolme tervettä lasta saatuani "voi" pyytää enempää, vaan velvollisuuteni on nyt olla näille kolmelle mahdollisimman hyvä äiti. Pidän huolta itsestäni sekä itseäni että perhettäni varten. Kuopus täyttää pian kolme, ja seuraan ilolla miten hän päivä päivältä kasvaa isommaksi ja pääsee jo monissa touhuissa isompien mukaan, pienenä mutta kuitenkin.
En olisi missään nimessä jaksanut pienempiä ikäeroja. Jokainen lapsi on saanut aikanaan olla perheen ainoa vauva. Kuopuksen kohdalla mies jäi vanhempainvapaalle, ja asuimme 8 kk ulkomailla, minun työni seuratessa mukana. Myös tuo meille uudenlainen ratkaisu oli iso plussa koko perheen jaksamisessa. Kuopuksesta tuli pitkän isyysloman myötä ehdoton isin tyttö, mutta näen että se tekee perheen vanhemmuudesta vain vahvemman. Lapset huutavat tasapuolisesti sekä isää että äitiä!
-Elämänpuu
Lisäys, "tehdä muutakin" tarkoittaa siis kasvavien lasten kanssa yhdessä tekemistä. Vauva-ajassa on aina omat rajoitteensa kaikesta huolimatta.
VastaaPoista-Elämänpuu