Kolme yötä sitten Vauva oli unessani ensimmäistä kertaa. Aiemmissa unissani vuosien varrella oli esiintynyt vain rutosti muiden vauvoja ja ei-kenenkään vauvoja, ei koskaan omaani.
Univauva kavalsi taas tyhjän kohdan, kuin armoton aamuvalo. Seuraavana päivänä kuvittelin hänet syliini, kuvittelin asettelevani häntä kantoliinaan. Silloin melkein TUNSIN hänet. Ja miten KAIPASIN! Pohjattomasti, niin ettei ole sanoja.
Olen ennenkin muutamia kertoja vastaavalla tavalla miltei-aistinut Vauvan. Kerran, neljä vuotta sitten, katsoin sänkyäni ja melkein-näin hänet siinä, juuri nukahtaneena. Se jäi mieleen. Viime lauantai jää myös mieleen.
Muutenkin nämä päivät jäävät mieleen. Nämä joita juuri elän. Polkuja, pelkoja, risteyksiä. Tienviitat täytyy itse nikkaroida. Vavisuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti