Tänä aamuna maailma oli erilainen. Tänä aamuna maailmassa
taas yksi läheiseni on raskaana – hän jolta olin (lievällä kauhulla ja voimakkaalla katkeruudella) odottanut kyseisiä uutisia jo pari
vuotta. Nyt hänkin.
Saan taas katsoa läheltä. Joudun katsomaan. Toivoisin pääseväni kummiksi. Kuka
sanoi että näiden tuntemusten tulisi olla linjassa, loogisia? Ne ovat
strösselikeittoa, seassa kummia sattumia.
Kummasti sattui eilen, kun olin kuullut läheisen uutiset.
Menin seurustelukumppanini luokse ja itkin kertomatta miksi. Kerron sitten kun
pystyn – aivan pian, eikö niin.
Olen yli puoli vuotta tehnyt konkreettisia (taloudellisia ym.) valmisteluja lapsenhankintaa varten. Lukenut kirjoja. Pohtinut, puhunut ja puhunut. Sallinut suunnitelmani liukua yhä julkisemmaksi, todellisemmaksi. Vähentänyt piilottelua – tämä ei ole salaisuus enää (paitsi kumppaniltani – tuore suhde, on kai ollut perusteltua toistaiseksi olla tästä hiljaa? Niinhän?). Olen nähnyt viime viikkoina toistuvasti unia lapsista. Kumppanini on toisinaan ollut mukana näissä unissa, ikään kuin sivurooleissa.
Tänään ilmassa on syksy eri tavalla kuin eilen. Syksy, on lähdettävä, ilta tulee. Mentävä ennen kuin tulee kylmä.
Hurjaa. Kaikki.
En tiedä lukeeko tätä kukaan, en tiedä kauanko ja mitä haluan vielä kirjoittaa. Paljon on auki.
